Olen ajatellut jo kauan aikaa perustaa oman blogin serkkuni (Joona) kanssa, ja viimein saatiin tälläinen väsättyä. Itse olen tosiaan 15- vuotias miehenalku, 180cm/74kg.
Aluksi aloin itsepäisesti nostelemaan puntteja muutaman vuoden ajan, kunnes ajattelin aloittaa bodauksen oikein olan takaa. Viime kesänä ostin Hera80 heraproteiinijauhetta ja alotin käyttämään sitä pienillä määrillä ja olen ajan myötä lisännyt sen käyttöä. Hera80 on laadukas ja hyvin imeytyvä heraproteiinijauhe urheilijoille ja kuntoilijoille. Se nopeuttaa palautumista kovista urheilusuorituksista kuten esimerkiksi erilaisista voimaharjoituksista. Oman kokemukseni mukaan suosittelisin Hera80, jos katsoo tarvitsevansa ja se sopii myös hyvin vasta-aloittelijoille. Lisäksi ruuan päälle syön myös proteiinipitoisia valmisteita kuten esimerkiksi rahkaa, kanaa, tonnikalaa,...ja tietenkin myös hedelmiä sekä marjoja.
Väsäsin itselleni sitten alan kokeneiden punttaajien avulla oman 2- jakoisen treeniohjelman, jolla treenasin noin 5 kuukautta. Olen sittemmin siirtynyt omanlaiseen harjoitteluun. Nykyään treenaan 5 kertaa viikossa, yhtä lihasryhmää (hauista, rintaa, vatsiksia), ja toista lihasryhmää (ojentajaa, olkapäätä, selkää, vatsiksia) treenaan kumpaakin ryhmää 2 kertaa ja viimeisellä treenikerralla vedän kaikki lihakset samalla kertaa, ja sen ohessa tietenkin myös aerobista liikuntaa.
Eiköhän tässä olisi näin aluksi johonkin asti juttua.
Katsellaan taas ja jatketaan sitten lisää! ;) terv. Marko
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
9 kommenttia:
Tulipa pitkä juttu :D Tästä on hyvä alkaa! :D
teetkö viitenä päivänä viikossa pelkkää yläkroppaa? Ei ehkä ihan viisain ratkaisu, varsinkin noin murrosikäiselle ihmiselle, eikä kyllä oikein kenellekään...
ja sitä paitsi, miehet, joilla on rimppakinttupohkeet, ei oikein näytä uskottavilta ;)
treenaustapa on yhdyssana...
Hienoa pojat, että olette alkaneet harjoitella bodausta ja vieläpä pistäneet sivut pystyyn.
Bodaus on "elämäntapa". Toivottavasti se tulee olemaan sitä teille vielä pitkään.
Oman harjoitteluni aloitin tuossa samassa iässä (15-v) mutta jo 1960-luvun puolivälissä eli nelisenkymmentä vuotta sitten. Harjoittelu jatkuu yhä.
Terveisin Arto P.
http://kuntoguru.blogspot.com
http://www.kuntoguru.com
No tuossa teidän treenitavassa ei ole ainakaan mitään järkeä. Ensinäkin jalkoja ei treenata ollenkaan. Toiseksi mitä tuosta tekstistä ymmärsin treenatte samat lihasryhmät 5xviikossa mikä on aivan liikaa. Ja kolmanneksi treenit vaihtelevat koko ajan, jolloin minkäänlaista treenipainojen aallotusta ei void toteuttaa ja progressiota ei voida seurata. Menkääpäs lukemaan vaikka sitä pakkotoistoa ja kaivakaa sieltä vaikka joku valmis 2-jakoinen ohjelma. Muutenkin aika härskiä kutsua itseään bodariksi tuollasella meiningillä.
http://www.paskasoft.com/cybercoach/ohjelma/index.html
Oikeastaan ihan hyvä ohjelma :) , älä anna nimen hämätä!
Moi!
Kiitos kommenteista. Itse treenaan 1-jakoisella ohjelmalla raskaita perusliikkeita, myös jalat mukaanlukien! Vedän ohjelman 3 kertaa viikkoon. T. Joona
No aivan paska tuo paskasoftan ohjelmakin. Ihan liikaa liikkeitä yhelle kerralle. Ja lihasryhmien jako aivan perseestä.
http://www.fast.fi/index.php?mid=501&a=show&id=176
Tuossa on teille esimerkiksi sopiva treeniohjelma.
Juu Hulkin aloittelijoille suunnittelemaa 2-jakoista olen käyttänytkin. Ohjelmia saa Pakkotoiston foorumilta helposti ja luotettavasti :)
Lähetä kommentti